Maanantaivuodatus kuulokkeista

kuulokkeetOlen aktiivisella käytöllä tuhoamassa jo neljännet kuulokkeet puolen vuoden sisällä. Tällä kertaa johdon kuori on murtunut vasemman kuulokkeen juuresta, eikä mene kauaa kun vasempaan korvaan kuuluu, ei kuulu rätinää, kuuluu, ei kuulu.. Ei nämä Suomen talvet oikein hyväksi ole tavalliselle muovikuoriselle johdolle.

Muutenkin ärisen ja kiukuttelen koko laitoksille. Johto on aina solmussa tai se ottaa laukun olkahinaan päätä käännettäessä kiinni. Kuulokkeet lentää korvista jokseenkin varmasti kun päätä kääntää ja se pirun naru kinnaa. Rupesin sitten ruokikselle pyöräillessäni miettimään ns. lopullista ratkaisua.

Olisiko siis kätevää jos…

Ihmisen aivoihin asennettaisiin istute, joka sisältää hyvin suojatun lähelle ihoa tulevan antennin, liitännän kuulohermoon ja aivokuoreen. Laite itsessään viestii kaksisuuntaisesti normaalilla Bluetooth-tekniikalla. Kirurgisen operaation jälkeen tämä istute heräisi itsekseen henkiin ja ottaisi tarvitsemansa sähkön ihmisestä itsestään.

Sen älykäs käyttöliittymä keskustelisi ihmisen kanssa suoraan ajatustasolla ja se kalibroitaisiin lukemalla tiettyjä avainsanoja sisältävää tekstiä. Laite säätyisi siis yksilöllisesti käyttäjän mukaan. Kun kalibrointi on tehty, pitää tietysti uudelle Bluetooth-laitteelle ajatella sopiva nimi, pin-koodi ja näkyykö oma pää muille Bluetooth-laitteille.

Sitten vain soittimesta / puhelimesta haku käyntiin ja omat aivot liitetään laitepariksi sen kanssa. Sitten voisikin kuunnella musiikkia täysin muita ihmisiä häiriköimättä. Langattomasti suoraan kuulohermoon aivoille  aistittavaksi musiikiksi. Kaksisuuntaisena sitä voisi käyttää myös laitteen ohjaamiseen. Next, Mute, Pause…

Ajatuksella voisi sitten säätää musiikin volumea ja vaikka automaattisesti laittaa mykistys päälle kun istutteen päässään omaava ihminen alkaa puhumaan. Lisäsovelluksena siihen voisi tietysti olla ns. Total-Mute -toiminto, jolla tehokkaasti irroitetaan kuulohermo “verkosta” . Ei siis autojen melua tai nalkuttavan akan nalkutusta! Vain täydellinen hiljaisuus.

Kaikkein parasta tässä on se, että saatan elinaikanani nähdä vielä moisen tekniikan käytössä. Näin siis, jos ihmiskunta ei seuraavaan 30-40 vuoteen tuhoa itseään sodissa, eikä mikään virus tai komeetta tee sitä ihmisen puolesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.