Miksi minä olin kaikesta huolimatta onnekas?

Taustat

Lähimmät ystäväni tietävät viimeisestä tempauksestani muuttaa wanha kevyt alumiinirunkoinen maastopyörä yksivaihteiseksi, ns. Singe Gear pyöräksi, eli tuttavallisemmin sinkulaksi. Työkaveritkaan eivät ole valitettavasti välttyneet tältä palavasta poikamaiselta innostuksesta, jolla fillariani rakensin.

sinkula02-small Lauantain kävin neiti K:n kanssa Rengon markkinoilla ja sen jälkeen pääsin viimein niputtamaan pyöräni perjantaina postista noudetuin voimansiirron osin. Osat toimitti ja asiantuntevaa apua antoi Tikkurilan Ajomies

Lähdin tärkeimmät työkalut nasselaukussani pienelle testilenkille Hyvinhän tuo toimi ja 44/16 välitys oli perverssillä tavalla sopivan raskas. Pyörällä pääsikin helposti yli 40km/h vauhteihin kun sitä suorilla kokeilin.

Myös käsityönä tekemistäni puisista lokareista tuli ihan kohtuulliset ollakseen ns. ensimmäiset prototyypit. Keksin näppärän tavan “rakentaa” käytännössä minkälainen tahansa suoria kulmia sisältävä pintakuviointi. Shakkilautaakin kokeilin huvikseni. Sitä tehdessä ei edes hermo mennyt!

Tuulen suunta kääntyy…

Illalla oli sitten vuorossa Wanajafestin toinen päivä, jonne menin tavalliseen tapaani yksin. Törmäsin ennenpitkää neiteihin K, M ja S jonka seuraan härskisti lyöttäydyin. Näin myös sisään tullessani neiti H:n joka katsoi lävitseni minua tervehtimättä. Myöhemmin sitä ainokaista oluttani juoden näin vielä neiti R:n joka katsoi minua pahasti ja vieläkin pahemmin jutellessani kuvankauniin ruskeasilmäisen neiti N:n kanssa joka kertoi muuttavansa opiskelujen perässä Helsinkiin. Törmäsin vielä muutamaan muuhun neitiin ja rouva K:hon, johon olin ihastunut vuonna 2005 hänen ollessa vielä rouva T. Niin.. Kerran naimisissa ollut eronnutkin on rouva koko loppuelämänsä..

Jossain kohtaa fiilikseni sitten vain meni. Tuli taas se tuttu tunne, etten oikein kuulu siihen seuraan johon olin tuppautunut, vetäydyin irralleni ja näin kuvankauniin vaaleatukkaisen työkaverini neiti S:n tulevan alueelle. Mieleni teki lähteä hänen kanssa juttelemaan, mutta en sitten syystä tai toisesta oikein kehdannut. Tässä tulee se ensimmäinen iso jos…

Poistuin alueelta neiti M:lle sanoen, että tulisin Kotiteollisuuteen mennessä takaisin. Lähdin hakemaan fillariani työpaikalta Niittykadulla edessäni maleksiville teineille pahaa silmää näyttäen. Matkalla töihin mielessäni kävi monia asioita. Päätin, että menen kotiin, katson Casablancan ilman tekstitystä ja menen vain nukkumaan. Sitten iski karkinhimo ja samalla virisi ajatus Casablancasta tekstein. Eihän sitä Makuunissa ollut! Tässä tulee se toinen jos…

Olin torin puolivälissä kun päätin vielä kerran muuttaa suunnitelmaa ja lähteä Kahtoilammelle uimaan. Uimavehkeet olivat Kankaantakana Viinasella, joten hurjastelin sinne pikavauhtia. Pakkasin pyyhkeen ja uimahousut ensin pieneen selkäreppuun, mutta nasselaukkuni ei enää mahtunutkaan sinne, joten pistin uimavehkeet kangaskassiin. Se kolmas jos…

Olin vähän ennen Viinaselle tuloa ottanut yhteyksiä neiti S:ään ja kysellyt, mitä hän ja herra L puuhaa. Päätin siis näyttää naamaani siellä ja suuntasin matkani Rinnetietä Vuorikadulle, joka sattuu olemaa kohtuullinen alamäki. Parolantien ylittäessäni kiihdytin pyöräni jokseenkin kovaan vauhtiin ja sitten se tapahtui…

Sekunnin osat, joita en muista…

kiero_vanne Tajusin että kangaskassi otti eturenkaan pinnojen väliin ja eturengas lukkiutui. Onnistuin refleksinomaisesti potkaisemaan jalkojani taaksepäin. Näin jalat vapautuivat teräksisistä poljinhäkeistä. Muistan hetken kuinka irtosin pyörän satulasta ja lensin tangon yli. Muistan kuinka näin pieniä keltaisia tähtiä ja päässäni tuntui terävä kipu. Muistan, kuinka pyörä teki takanani puolivoltin kopsahtaen satulalleen laatoitukselle. Kyllä, laatoitukselle. Siinä kohtaa Parolantietä ei olekaan vielä asfalttia.

Nostin pyöräni ylös, väänsin stemmin suoraan ja lähdin taluttamaan sitä tien yli huomatakseni että etuvanne on niin kiero, ettei se enää pyöri kunnolla. Kokeilin pääni läpikotaisin, mutta sormenpäät ei kastuneet verestä kuin kasvoilta. Matti Alangon kadun päähän päästyäni soitin kotiin ja pyysin isoveljeäni hakemaan minut.

10 minuttia odotellessani iski ensimmäinen paniikki. Käteni eivät enää toimineetkaan. En saanut niitä nyrkkiin ja kiertoliike sattui enemmän kuin mikään ikinä. Veljeni tuli sitten ajallaan, ja lastasi pyörän autoon. Odotin autossa jo lievässä shokissa ja kun tajusin etten saa omin avuin turvavyötä, saati ovea kiinni, pelästyin eikä itku ollut enää kaukana.

Päässäni kieppui vähintään värttinä ja kyynärluiden murtumat, pitkä sairasloma molemmat kädet paketissa. Miten minä hoidan poikia? Miten minä selviän yksin arkielämästä? Miten työkaverit jaksaa töissä kun en olekaan osa tiimiä? Veljeni heitti minut Kanta-Hämeen keskussairaalaan ensiapuun, jossa sain kylmägeelipussin palkkioksi täyttämistäni planketeista. Liikennevahinkona pääsin laistamaan sairaalamaksusta.

Eräs ystävällinen poika auttoi sammuttamaan Nokian N810:n ja laittamaan sen kuulokkeineen laukkuun ja myöhemmin eräs vanhempi herrasmies kaivoi puhelimeni taskusta, jota varjelin kuin aarretta. Pääsin tunnin jonottelun jälkeen naaman puhdistukseen. Minua hoitanut nainen totesi että takki on riisuttava. Sehän sitten sattuikin taas elämää suuremmin ja huusin, itkin ja kirosin.

Hänen putsatessa rauhallisin liikkein naamaani totesin itkua niellen surkealla äänellä niiskuttaen:

– Kyllä se niin on, ettei miehet kestä yhtään kipua!

Naurukohtauksesta toivuttuaan tämä nainen totesi minun olevan täysin oikeassa ja harvinainen siitä että myönsin myös sen. Makasin selälläni kädet pystyssä kun paikalle porhalsi lääkäri. Hän yritti kätellä minua ja sain älähdettyä, että ei saa koskea! Selitettyäni mitä oli käynyt, hän alkoi varovasti käymään käsivarsiani luu kerrallaan läpi. Mikään ei aristanut ja kaikki muut liikkeet toimivat, paitsi kierto joka sattui.

Usein sanotaan että “Sellaista kipua en toivoisi edes vihamiehelleni” Tämä kiertoliikkeen aiheuttama oli sellaista kipua johon oman vihamieheni haluaisin piinaavan hitaasti kuolevan! Onneksi minulla ei tietääkseni ole vihamiehiä, itse en ainakaan vihaa ketään. Kädet kuvattiin, eikä niistä mitään murtumia löytynyt. Myös vasemman silmän kaari ja leukaluut olivat hampaita myöten kunnossa.

Veli tuli hakemaan ja auttoi suurinpiirtein farkut jalastani kun saattoi minut kotiin.

Kun järki alkaa taas juoksemaan…

Lensin tangon yli, löin pääni katukivetykselle ja otin jollakin tapaa käsilläni vastaan. Mutta miten? Ei ole ruhjeita muualla kuin vasemmassa olkapäässä. Kämmenet ovat ehjät. Ylähuuli on halki, mutta hampaat ovat koskemattomat (joskin paikatut {hammaskiveäkin on vähäsen}) Silmänympärys on sinisen musta, mutta luut ehjät.

Miten ihmeessä voi olla niin satumainen onni? Eikä edes juopontuuri? Maanantaina ostin uuden vanteen pyörääni ja sen pyöräilykypärän. En usko että toiste olen näin onnekas. Opin tärkeitä asioita. Itsestänikin. Eli vaikka olen siis jo muutaman päivän päästä 35 vuotta täyttävä vanha kolli, olen äärimmäisen ninjamaisen notkea ja kissamainen liikkeissäni.. Ja sit mä taas heräsin.. Pyöräilykypärä kuuluu tästälähin oleellisena osana varustukseeni. Siihen on jo tilattu heijastavat piirtämäni tarrat ja nasselaukku vaihtuu sinkulalla ajellessa tilavaan selkäreppuun.

jossittelin tuolla aiemmin. Mitä jos fiilis ei olisi mennyt? Mitä jos olisin mennyt tapaamaan neiti S:ää? Näitähän toki riittäisi. Totean vain että jossittelu tässä asiassa on turhaa. Työkaverit on saaneet hupinsa entistäkin rumempaa naamaani ilkkuen. Palkka- ja taloushallinnon tytöt ja täditkin ovat saaneet hyvän aiheen kahvikeskusteluihinsa. Ehkä 2. kerroksessa uskaltaa näyttää naamaansa jo klo 14 teellä huomenna.