System RED ja vähän chilijuttuja
Chilien kuulumiset
Kesä siitä sitten taas tuli ja meneehän se jo alamäkeä kohti päätepistettään. Chilien kanssa kävi samalla tavalla kuin niin monena vuotena aikaisemminkin. Kun ne on saatu ulkoilmaan niin kiinnostus niistä kertomiseen tavallaan lopahtaa. Tuholaisongelmia ei tänäkään vuonna ole pahemmin ollut. Joidenkin kasvien kasvupisteitä jokin nakersi, mutta ongelma poistui melko nopeasti itsestään. Hämähäkit pitävät öttiäiset pääsääntöisesti poissa. Vettähän nuo tarvitsevat ja lannotteita. Kerran viikossa niitä on myös nypitty, paijattu ja muuten tutkiskeltu.
Satoa on tullut pitkin kesää ja siemeniä on uudesta sadosta talteen otettu. Aji Amarillo on reilu metrin korkuinen ja oksat notkuu chilien painosta. Siinä yksi lajike, joka on minulle uusi ja jolta odotan paljon. Samaa voisi sanoa myös erikoisesta C. pubescensista, CAP 363:sta. Ensi kaudella taidan tyytyä kasvattamaan muutamaa hyväksi havaitsemaani baccaa ja kokeilen lisää pubescenseja. Säästän nuo villit talven yli. Muut saa pääsääntöisesti mennä sinne luiskaan. Saas nähdä miten tämänkin lupauksen kanssa taas käy.
Myrskybongaus ja komoottien rakentelu
Chaselle en ole vielä lähtenyt, koska sopivia ukkosia ei ole oikein ollut. Tai no oli, mutta silloin oltiin keskisessä Ruotsissa matkalla kohti Tukholmaa. Blitzortung.org:n ydinporukka julkaisi kesäkuun alusta uudentyyppisen salamapaikantimen, joka perustuu STM32F4-Discovery protoilulaudalle. Sellainenhan piti sitten tilata eikä rakentamisessa ollut mitään sen ihmeellisempää. Muutama pintaliitoskomponentti oli mukana, mutta vielä on wanhalla käsi vakaa. Hämäränäkö alkaakin olemaan jo vähän niin ja näin.
VLF-antenni itse sisältää ATMEGA8 -mikro-ohjaimen, joka säätää emokortin käskytyksen mukaan vahvistuksia. Kunhan koko Blitzortung.org -järjestelmän runko saadaan uudistettua, säätää itse järjestelmä asemien vahvistuksia lennosta tilanteen mukaan. Asemia on kohta jo 700. Suomeenkin niitä tuli uusiin paikkoihin muutama. Myös muut wanhat veteraanit ovat uusia laitteita hommanneet.
Leave a Reply