Kaupat tehty

Nyt ollaan sitten mahdollisesti seuraavat 20v naimisissa pankin kanssa. Tästä liitosta ei ihan niin vaan eroon päästäkään ja ositus olisi joka tapauksessa täydellinen. Kovasti olen tänään  lentää saanut. Ensin pankkiin lainapaperit kuntoon, nopeasti takas töihin palaveriin. Sitten Pohjolaan vääntämään peistä vakuutuksista. Päästiin ratkaisuun, jolla vakuutuskuluni pienenee vuositasolla sellaisen 200€ ja otan itselleni sen kahden miljardin honkkelivakuutuksen. Eli suomennettuna vakuutuksen tapaturman varalta.

Ja taas takaisin töihin viemään ensimmäinen nippu paperia jemmaan. Klo 14 toiseen pankkiin, jossa tapasin asunnon myyjän tyttärineen. Oikein mukavia olivat ja aikoinaan 1970-luvulla Tyllilänkatu 3:seen muuttaneet. Juttua riitti ja Nordean kaffea paloi muutama kupponen. Sen siitä saa kun sosiaalinen “karjalaispoika” törmää toiseen karjalaiseen.

Osuuspankin edustaja nauroi huvittuneen lämpimästi minulle, kun halusin hetken hypistellä kaupanteossa siirtyvää asunnon osakekirjaa. Sinne se lähti pankin holviin. Huvitti kovasti tuon osakkeen alkuperäinen kauppasumma vuodelta 1979. Markkamäärä oli jokseenkin sama, mitä maksoin asunnosta euroina.

Hyvässä lykyssä pääsen muuttamaan jo huhtikuun puolessa välissä. Kaikessa rauhassa, vaikka nokkakärryllä puiston läpi kamoja kuljettaen ja vaimeita kirouksia myrkkykääpiömäisesti sadatellen.

Kohta kotiin S-Marketin kautta. Suihku, hieman alkoholipitoisia nesteitä ja sitten Vanaja-Saliin kuuntelemaan, mitä Joutsenen pitkätukka-klopilla on sanottavaa. Amorphis on yksi parhaimmista näkemistäni live-bändeistä.

Nyt hymyilyttää kovin kovin kovasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.