Ärsyttävää odottelua

Nimittäin se että mysteerichilit ei ihan vielä halua kehittää nuppuja niin pitkälle että voisi sanoa edes summittaisen lajin. Wanhukset kypsyttelee ensimmäisiä tämän kauden chilejä. Ohessa jonkinainen kuvapläjäys lähes nollapostausfiiliksessä. Samalla tuli kikkailtua lisää Samsung Galaxy S:n HDR Camera+ ohjelmalla jolla kaikki tämän postauksen kuvat on rapsittu.

Punasteleva Siling Labuyo

Siling Labuyo tekee niitä kahta ainokaista podiaan, mitä tammikuun kukkamerestä jäi jäljelle. Isompi yksilö on muuttunut aikamoiseksi pöheiköksi, enkä usko että tämä pienempikään siitä yhtään jälkeen jää kun sille päälle sattuu.

Caribbean Red Habanero

Pienempi kohta 3 vuotta täyttävä Caribbean Red Habanero kukkii koko ajan ja osa kukista jää myös kiinni.

Mysteeri #2

Mysteeri #2 on isoin näistä kolmesta tuntemattomasta. En ole nähnyt minkään chilini ennen leviävän tällä tavalla. C. pubescens -lajiin kuuluvia ei toki lasketa, koska niille tuollainen kasvutapa on luonnollista. Kasvi on hyvin joustava ja pusikoituu kovaa vauhtia. Nuppuilee, muttei kehitä vielä kukkia. Kukat syntyy aina haaroittuneen oksan keskeltä. Kukkia yhdestä pisteestä syntyy vain yksi.

Mysteeri #3

Mysteeri #3 seuraa isomman jalanjälkiä. Leviää sivusuuntaan, kukan alkuja oksien haaroittumiskohdissa aina yksi. Tätäkään ei ole tarvinnut latvoa ollenkaan. Ei sitä normaalia Lemon Dropeille ja Cristaleille tehtävää ronskia lyhentämistä tai yhtä pitkää suoraa kattoon asti. Hämmentävää!

Mysteeri #4

Mysteeri #4 jatkaa toispuoleista kasvuaan, mutta kääpiöpuoli on kiihdyttänyt kasvuaan myös. Edellisten tavoin kukan alkuja yksi aina jokaisessa haarautumiskohdassa.

En yhtään ihmettelisi että minulle on sattunut kolme saman lajikkeen Surprise Seed -kasvia. Niin toistensa kaltaisia nuo ovat. Lehdissä tosin on pieniä eroja ja myöskin rungon väritys poikkeaa selkeästi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.