Ennen kuin nokkoset kasvaa liian korkeiksi..

Otsikolla viitataan siis suoraan siihen, kuinka kivuliasta on tonkia jotakin uhrikiveä esiin kainaloon saakka ylettyvän nokkospuskan keskeltä. Nyt ne pirulaiset ovat vielä pieniä ja maastosta löytääkin jotain. Ohessa vuoden 2012 avaus maastosta esiin tonkimistamme muinaisista kohteista.

Veräjänsuun kalmisto ja uhrikivi (Hamppula 3), Hakoinen, Janakkala

Muinaisjäännösryhmä käsittää polttokalmiston ja kuppikiven. Kivi on pienellä metsäsaarekkeella tien ja peltojen ympäröimänä. Itse kivi oli äärimmäisen hankala löytää sillä kupit ovat hyvin matalia ja osin pintasammalen peitossa. Kuppeja kivessä on kaikkiaan 9

Museoviraston rekisteriportaalin tiedot
Openstreetmapin kattakuva

Kukkomäen uhrikallio, Kernaala, Janakkala

Muinaisjäännösryhmä käsittää kuppikallion ja rautakautisen polttokalmiston, ja se sijaitsee muutaman metrin korkuisella mäellä peltojen keskellä Kernaalantien ja Kukkokalliontien kulmassa. Itse uhrikallio on poikkeuksellisesti graniittia. Kupit ovat matalia ja osa epäselviä. Niitä pitäisi löytyä 17

Museoviraston rekisteriportaalin tiedot
Openstreetmapin karttakuva

Talolan uhrikallio, Okrerla, Hauho, Hämeenlinna

Kuppikallio on Okerlan kylätien risteyksessä aivan tien reunassa kiinni. Kuppeja maanpinnan tasaisessa kivessä on kaikkiaan 21. Kuppien koko vaihtelee paljon ja ne ovat hyvin matalia. Kiveen on kiinnitetty Museoviraston pronssinen planssi. Kohteen ympäristöstä ei ole piirrettyä Openstreetmap-karttaa.

Museoviraston rekisteriportaalin tiedot
Googlemapsin kohteeseen keskitetty karttakuva
Openstreetmapin karttakuva

Länsi-Hahkialan uhrikallio, Länsi-Hahkiala, Hauho, Hämeenlinna

Hiekkatien varrella pienen mäen alapäässä on kuppikallio josta näkyvissä on noin 2 neliön ala. Kuppeja on 15 ja joku sankari on mennyt ympyröimään ne punaisella maalilla. Kohteen ympäristöstä ei ole piirrettyä Openstreetmap-karttaa.

Museoviraston rekisteriportaalin tiedot
Googlemapsin kohteeseen keskitetty karttakuva
Openstreetmapin karttakuva

Parkkimäen uhrikivi (Parkkimäki1), Skytte, Hauho, Hämeenlina

Kohde sijaistsee Kyttäläntien varressa pienen mäen alapäässä olevan peltoon rajoittuvan metsäsaarekkeen sivussa. Kuppikivi on suuren katajan alla ja sen edessä on pellolla suuri maakivi. Kuppeja kohteessa on kaikkiaan 21. Osa niistä on huomattavan syviä ja selkeitä. Kivi on puhdistettu karikkeesta. Kohteen lähellä on myös toinen, viiden kupin uhrikivi, mutta sitä emme pontevasta yrityksestä huolimatta löytäneet. Kohteen ympäristöstä ei ole piirrettyä Openstreetmap-karttaa.

Museoviraston rekisteriportaalin tiedot
Googlemapsin kohteeseen keskitetty karttakuva
Openstreetmapin karttakuva

Kuvapläjäys

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.