Niemenpään kartanon rauniot ja uhrikivi

“Uhrikivi sijaitsee Niemenpään kartanon raunioiden pihapiirissä, mäkisen metsäniemekkeen eteläosassa.”

Ehkä minulla oli romanttinen käsitys niityllä lojuvista ~500-700 vuotta vanhan rakennuksen sammaloituneista perustuksista ja uhrikivestä suuren tammen juurella.

Olin jo tarpeeksi pahalla päällä etsiessäni lähes mahdotonta Vanhan pappilan pellon uhrikiveä. Shortsit ja sandaalit eivät ihan välttämättä ole paras ratkaisu rämpiä kainaloon ulottuvassa nokkospusikossa lahojen puiden ja tuomenkehrääjäkoin seitittämien tuomien seassa.

Katri kurvasi paikalle ja lähdimme matkaan. Alikartanontien läntinen haara oli edelleenkin umpikuja. Välissä oli päärata ja tie jatkui toisella puolella. Kiskojen toisella puolella aidassa ollut portti kieltämättä houkutteli, mutta onneksi hän sai puhuttua järkeä päähäni ja käännyimme pois. Jo sieltä etelän suunnasta porhalsi heti matkustajajuna hurjaa vauhtia kohti Hämeenlinnan asemaa.

Matka jatkui Alikyläntien toista haaraa Harviala Oy:n taimitarhalle. Päätimme oitis muuttaa Harvialan navetan neljästä pyöreästä osasta tehtyyn tiiliseen korkeaan rehutorniin. Saavuttuamme perinteisen pienen harhailun jälkeen lähelle kohdetta huomasimme, että metsäsaareke on eristetty taimitarhasta kanaverkolla. Sinne päästäksemme, meidän piti palata hieman takaisin ja kulkea koko metsän läpi. Polku oli ensin leveä ja selvä mutta kyllä se siitä kapeni kapenemistaan, kunnes rämmittiin umpipusikossa. Ainoastaan muurahaiset puuttuivat. Kaikki muut kapsahaiset olikin sitten innolla kimpussa.

Kartanon rauniot. Mitä niistä voisi sanoa? Olihan siellä suurten kuusien seassa joitakin kiviröykkiöitä. Niistä kyllä näki, että ihminen on oman kädenjälkensä niihin jättänyt. Pitää kuitenkin muistaa että Niemenpään rälssisäteriä asutettiin hyvin hyvin, hyvin kauan sitten. Tietääpä Wikipedia kertoa myös, että Niemenpää olisikin Kurki-suvun kantatila Laukon kartanon sijasta.

Olin aiemmin siirtänyt uhrikiven koordinaatit Museoviraston rekisteriportaalista OSM-kartalle puhelimessa lojuvalla OSMand -sovelluksella. Tämä onkin ollut lähes pettämätön tapa löytää asioita maastosta. Kun tietää että jotakin sijaitsee 10-20m säteellä olinpaikastani, niin etsiminen on intensiivisempää ja löytämättömyyden tuottama pettymys entistäkin karvaampaa.

Lähdin siis kohti kartalla näkyvää oranssia pampulaa. Aikamoista ryteikköä saikin kävellä kunnes törmäsin kohtaan, missä lojui sinne tänne “viskottuja” kiviä. Vähän matkaa kuljettuani huomasin osin kaatuneen tuomen rungon vieressä tutuksi käyneen Museoviraston “Muinaisjäännös – Lain suojaama” planssin. Eipä tätä kohdetta välttämättä olisi löytynyt ilman sen merkintää. Huutelin Katrille että hän osaisi myös rämpiä paikalle. Aikamme siinä ihmeteltyämme puhdistin varovaisesti kiven kaikesta irtaimesta roskasta ja raivasin puun kauemmaksi. Tällä aikaa erilaiset paarmat ja kokonaiset hyttysten armeijakunnat ahdistelivat meitä joka suunnasta. Paitanikin olin jättänyt pyörälle.

Jätin kiven kutakuinkin kuvan osoittamaan kuntoon ja löysin siitä helposti 10 kuppia. Lähdimme pois hieman eri reittiä. Sieltä missä nokkoset, ohdakkeet, lahot puut, ym. luontoon niin raikkaasti kuuluva yrittivät jarruttaa kaikin keinoin menoamme.

Iho oli mullassa, pihkassa, neulasissa, murskaantuneiden hyttysten jättämissä verijäljissä ja paukamilla. Oli tavattoman kuuma. Mutta eipä se haitannut mitään. Kohde löytyi sieltä missä sen pitikin olla.

Joku varmaan ihmettelee että miksi näitä kohteita ihan yht’ äkkiä olen alkanut bongailemaan. Ehkä se on kuitenkin kytenyt jo pitkän aikaa odottaen vain oikeanlaista yhtä hullua seuraa. Oikeastaan jo keväällä 2010 Katri mainitsi Janakkalan muinaispolusta ja siitä että haluaisi niitä joskus lähteä katsomaan. Muistan sen päänsisäisen tunteen kun lisää paloja putosi sisemmälle hammaskehälle saaden koko koneiston toimimaan entistä vakaammin.

Nyt tuo sanoo: “Ei sun tarvi anteeksi pyytää täällä nokkosissa rypemistä. Itsehän mä sua yllytän!”

Näiden kultti- ja tarinapaikkojen bongailu on kuin geokätköilyä. Kohde on yleensä “piilossa” keskellä paikkaa jossa sitä kuumeisesti etsit. Kohde tosin on piilotettu vähintään 500 vuotta sitten, eikä “kätköjä” ole sen koomin liikuteltu. Joskus uhrikivien kupeista saattaa toki löytää pihlajanmarjoja tai jyviä.

Eikä aikaakaan kun Hämeenlinnan alueen ja Janakkalan kohteet on koluttu. Seuraavat paikat nimittäin on jo merkitty karttaan 🙂

Niemenpään uhrikivi OSM-kartalla ja Museoviraston rekisteriportaalissa