Yksi elämänmakuinen päivä taas takana

Karhunlukon polku
Karhunlukon polku

Jamin pentele meni sitten ja herätti mut jo vähän jälkeen klo 0600 tutulla kysymyksellä.

— Isi voinksmä pelata?

Jokseenkin harmistuneena hyvän unen keskeytyksestä menin ja räppäsin sanaakaan sanomatta Spyro Hero’s Tailin käyntiin. Toki äärimmäisen painokkaasti sanoin, että on aivan turha tulla ainakaan kahteen tuntiin vinkumaan apua. Ensimmäinen avunpyyntö tuli noin 10min myöhemmin..

Siitähän se päivä sitten lähti rullaamaan. Jätkät söi lähes kaiken eilen tekemäni lasagnen. Loput aion itsekkäästi syödä itse.. Eiku en voi.  Pitää jättää apinoille sekin aamuksi. Pojat siinä pelaili ja jossain kohtaa se meni sitten taas tappeluksi. Nappasin Xboxin kiinni ja otin Nintendon DS:n pois. Sittenhän Herra Viinanen nuorempi veti megahenkiset!

— Mä isi vihaan sua! Sä et halua että mä kuulun tähän perheeseen!

Samaa settiä tuli hetken aikaa ja katselin poikaa silmiin tyynen levollisella ilmeellä. Hymyilin sisäisesti, sillä ulkoisesti sitä en olisi uskaltanut tehdä. Sen verran tulta ja kipinöitä pienen herran silmistä sinkoili. Lähdin tiskaamaan kaikista vastalauseista huolimatta ja noin 10min päästä herra tulee huuhtelemaan astioita kanssani anteeksi pyytäen ja vakuuttaen haluavansa kuulua perheeseeni. Tokaisipa tuo myös, että liiallinen pelaaminen on pahasta. Samanlainen kuin isänsä. Käämi palaa täysin arvaamatta, teho vastaa 50 megatonnin vetypommia ja viileneminen on lähes yhtä nopeaa.

Prismasta käytiin ostamassa vähän ruokaa ja niitä terttutomaatin siemeniä. Tänä keväänä aion kunnostautua myös niiden taimien kasteluun. Viime keväänä vähän lipsahti. Oli tärkeämpiä mietittäviä. Yksikään kukka ei sentään kuollut ja siitä olen erityisen ylpeä. Jami yhytti kassalinjalla työkaverini Merjan. Tämä pieni nykäisi mua hihasta todeten

— Isi katso! Tuossa on se kaunis Merja. Mennäänhän me siitä kassalta sit pois?

Otin herrat oitis puhutteluun todeten, että Merjaa ei sitten saa yhtään kiusata tällä kertaa. Toisen punastuttaminen julkisella paikalla ihan tahallaan ei ole hyvää käytöstä. Ja yllätys yllätys! Ne penteleet tottelivat! Jamilla tosin oli kovastikin asiaa.

Juusolla on pahat mielessä...
Juusolla on pahat mielessä...

Hattelmalanharjulla tuli taas tuttuja polkuja käveltyä. Jokaisella sadalla metrillä tuli jokin vanha muisto metsästä mieleen. Tuossa oli iso kuusi jonka suojista ammuimme Vainion veljesten kanssa puhallusputkilla pihlajanmarjoja tiellä liikkujien kiusaksi. Vähän myöhemmin tuli se syvä suppa, jossa en edelleenkään ole koskaan pohjalla käynyt, vaikka harjun olen lähes neliömetrin tarkkuudella kolunnut.

Ajatukseni katkesi kun tunsin tärähdyksen päässäni ja niskaan tippui lunta. Takaa kuului naurua, joten tiesin että päivän lumisota on alkanut! Pojat antoivat vuoronperään toisilleen lumipesuja. Sitten ne penteleet kehittivät jokseenkin nerokkaan salajuonen.

Jami pyysi minua luokseen sanoen, että haluaa kuiskata minulle jotakin. Samalla hetkellä kun kumarrun niin herra sanoo, että ei hänellä mitään asiaa olekaan. Sitten olikin jo liian myöhäistä. Juuson pentele oli huomannut että housuissani on persuksessa puoli punttia pitkä reikä. Eikö se pirulainen tunkenut siitä kahden käden setin lunta suoraan punttiini. Kiroukseni oli naurunsekainen ja jokseenkin ankara, poikien naurut sydäntä sulattavat ja sitten taas mentiin niin että lepikko raikui.

Loppu lenkistä sujui jokseenkin kommelluksitta. Käveltiin pitkästä aikaa myös Karhunlukon polkua, jota pojat Lohikäärmelaaksoksi edelleen sanovat. Karhunlukossa pojat myös laskivat muutamaan otteeseen persmäkeä. Hetken aikaa kun Jamin kanssa siinä kaksin oli tuo pieni ottaa minua kädestä ja vetää alas. Sitten puhuttelee minua silmiin katsoen.

— Mä olen isi onnellinen kun sun silmät hymyilee.

Väkisinhän ne hymyilee kun seura on mitä rakkain ja parhain. Mikäs näiden kanssa on riehuessa. Väkisinkin joutuu korottamaan ääntä vähintään 3 kertaa tunnissa. Hermot on riekaleina kun se iltavilli iskee täysin arvaamatta. Eihän sille mitään mahda edelleenkään. Herrat ovat kaksi toisiinsa reagoivaa ainetta. Taitaa se itse elämä toimia katalyyttina reaktiossa. Komennan ensin ankarasti pää punaisena. Sitten myöhemmin herrat huomaavat tehneensä taas väärin ja elämä jatkuu. Pieninä pyrähdyksinä, koko ajan uutta oppien.

Jami lumipesujen jälkeen
Jami lumipesujen jälkeen

Saunassa on käyty jo aikaa sitten. Aiheutin pahennusta tepastelemalla pihalla ja Kanakouluntiellä paljain jaloin pelkkä pyyhe lanteilla. Oluena oli tällä kertaa Laitilan panimon Kievari. Se pyyhe on muuten edelleenkin lanteilla. Tästä tarvii kohta pukea päälle ja lähteä kotiin pakkaamaan tavaroita, mitä en enää kuukauden sisään tarvitse. Suurin osa vaatteista on jo pakattu. Voisin oikeastaan tehdä saman ruoka-aineille ja astioille, kun syön niin harvoin kotona.

Muuttokuume kasvaa päivä päivältä. Pääsen ensimmäistä kertaa ikiomaan kotiin! Nykyinen asunto oli toki se ensimmäinen joka oikeasti kodilta tuntui. Hallituskatuakin on silti edelleen ikävä. Siinä pienessä yksiössä opin olemaan ja elämään yksin ja itsekseni. Siellä tuli heitettyä tikkaa hyvien kavereiden kanssa. Siellä tapahtui pääsääntöisesti hyvää, mutta myöskin muutama surullinen asia. Muistoja historian pitkään kudelmaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.