Hirveetä tuubaa tähänkin keskiviikkoon

Silmäni nurkasta näen kuinka minua lähestytään, mutten kiinnitä siihen suoraa huomiotani. Hän tulee ryömien, osan matkaa kontaten pitkän penkin alla enimmiltä katseilta suojassa. Vauhti hidastuu vain hieman hänen maistaessa penkin jalkaa. Käännän katseeni kun pienet kädet tarttuivat lahkeeseeni. Siinä me katsoimme hetkisen toisiamme silmiin. Sitten tämä pieni ihmisen alku kohottautuu jalkaani vasten ensin polvilleen ja sitten seisomaan.

Pieni hiljainen hetki. Paljon kokeneen kaljupään katse kohtaa uudelleen pienen kaljupään vielä niin viattoman, tietämättömän katseen. Kumpikin hymyilee.  Sitten jo säteilevän onnellinen äiti  kyyneleet silmissään vie silmäteränsä pois.

Näin siis uimahallilla poikien vesirallin aikaan. Lieneekö pojan nassikka tehnyt tuon temppunsa ensimmäistä kertaa. Rupesi hymyilyttämään siinäkin mielessä, että viimeksi tämän viikon maanantaina spekuloitiin syytä juomatta jätetyn ilmaisen viinan suhteen. EI! Herrantähden ei! Ei enää ikinä! Onneksi tämäkin asia on kummankin osalta niin selvä ja tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty.
Chilien ensimmäinen setti on itänyt jokseenkin odotusten mukaisesti. Toinen setti on vielä aika hiljaa. Maraba on on tiukassa johdossa yhdellä itäneellä siemenellään. Kai sitä pitäisi suihkuun kömpiä. Tänään oli niin paska päivä töissä että palkitsen itseni viiltämällä ja puukottamalla räkänokkia. Sopii niitä kaiketi päähänkin ampua. Pakko nähdä verta! Joko saa rallattaa? Pikkasen! Singolla talon kulmaan! Battlefield Bad Company 2:n Onlinessa nimittäin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.